Kuntavaalit 2025

Täältä löydät kaikki Kokemäen SDP:n kuntavaaliehdokkaat. Tutustu ehdokkaisiimme ja heidän visioihinsa Kokemäen tulevaisuuden rakentamiseksi.

Seuraa meitä myös somessa.

Haapanen Jorma 69

Olen Jorma Haapanen, 78 vuotias aktiivinen eläkeläinen. Perheeseeni kuuluu kaksi aikuista lasta ja viisi lastenlasta. Vapaa-ajallani mökkeilen ja metsästän. Minulla on vankka kokemus kunnallispolitiikasta, olen toiminut valtuutettuna jo seitsemän kautta. Tällä hetkellä olen jäsenenä tarkastuslautakunnassa sekä diakoniatyön johtokunnassa. Lähden ehdolle, koska haluan olla mukana varmistamassa erityisesti eläkeläisten ja vanhusten hyvinvointia, joka on minulle tärkeä teema. Luotan maltillisen päätöksentekoon ja rakentavaan yhteistyöhön. Malttia ja yhteistyökykyä!

Härkönen Tommi 70

Olen Tommi Härkönen. Jo 23 vuotta Kokemäellä viihtynyt 49-vuotias mies. Työskentelen levyseppänä ja toimin myös pääluottamusmiehenä. Olen aktiivisesti ammattiyhdistystoiminnassa mukana. Toimin myös Teollisuusliiton paikallisen ammattiosaston puheenjohtajana.

Mielenkiintoisia luottamustehtäviä on kertynyt paljonkin ja niiden myötä on saanut tutustua asioiden ja päätöksenteon etenemiseen. Viimeiset neljä vuotta ovat opettaneet paljon.

Haasteita Kokemäellä riittää tulevaisuudessakin niin taloudessa, kuin palvelujen säilyttämisessäkin. Yhteistyötä ja tahtoa tarvitaan, että lasten, nuorten, aikuisten ja ikäihmisten palvelut pysyvät hyvinä. Oli kyse sitten päiväkodista, kouluista, liikuntapaikoista tai kirjasto ja kulttuuripalveluista. Kun Kokemäkeläiset voivat hyvin, niin Kokemäki voi hyvin!

Luottamustehtävät Kokemäellä

– Kaupunginvaltuutettu

– Kaupunginhallituksen varajäsen

– Sivistyslautakunnan jäsen

– Teknisen ja ympäristölautakunnan jäsen

– Kokemäen Sosialidemokraatit ry puheenjohtaja

Kannisto Markku 71

Olen 63 vuotias, asun Kauvatsan Ahvenuksella.
Olen maataloustyöntekijänä Kyttälässä.
Asumme kahdestaan vaimoni kanssa. Meillä on 4 lasta jotka ovat jo muuttaneet pois kotoa ja asuvat eri puolella Satakuntaa.
Toimin Kauvatsan Seurataloyhdistyksen puheenjohtajana ja myöskin Puurijärvi-Seudun Kylät ry:n puheenjohtajana sekä Kauvatsan eläkkeensaajien varapuheenjohtajana.
Kauvatsan parhaaksi!

Kauppila Kati 72

Olen 52-vuotias, Kokemäellä syntynyt ja edelleen samalla tontilla, mihin vanhempani aikoinaan asettuivat. Avioliitossa olen ollut 31 vuotta. Olen kahden aikuisen lapsen äiti sekä kahden energisen pojan mummi. Kanssamme asuu myös ikääntyvä äitini.

Opiskelin peruskoulun jälkeen merkonomiksi mutta työkokemusta on kertynyt mm. kaupan alalta, metalliteollisuudesta ja viimeiset 14 vuotta olen ollut ammattiyhdistysliikkeen palveluksessa.

Lähdin ensimmäistä kertaa ehdokkaaksi, koska asiat, jotka koen tärkeiksi, tulevat arjesta, jota tällä hetkellä elän tai seuraan läheltä:

Lapsiperheiden asuminen ja eläminen

Ikääntyvien ihmisten palvelut

Pysyvät työpaikat

Realiteetit huomioon ottaen, en voi luvata kuin, että olen heikomman puolella!

Kivenmaa Aapo 73

Olen 40-vuotias natiivi-Kokemäkeläinen. Työskentelen Leader Karhuseudussa toiminnanjohtajana aluekehitystehtävissä. Työn puolesta tulee seurattua laajemminkin alueen kehitystä sekä kuntakenttää ja sen muutoksia ja kehityssuuntia. Aikaisemmin olen ollut töissä mm. Kokemäen kaupungilla vapaa-aikapäällikkönä ja Harjavallan suurteollisuuspuistossa. Omaan kohtalaisen pitkän ja monipuolisen kokemuksen kunnallispolitiikasta ja kunnallishallinnosta. Olen toiminut mm. kaupunginvaltuutettuna sekä kaupunginhallituksen jäsenenä ja toiminut vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajana sekä ollut useissa eri lautakunnissa jäsenenä.

Olen myös ollut useana kautena Kokemäen Teollisuuskylä Oy:n hallituksessa sekä hallituksen puheenjohtajana. Mielenkiintona kunnallispolitiikassa on Kokemäen jatkuva kehittäminen, elinvoiman ja hyvinvoinnin edistäminen sekä vastuullinen päätöksenteko. Vapaa-ajallani harrastan liikuntaa monipuolisesti sekä musisointia. Lisäksi jos jonkinlaista nypräämistä remontista autonkorjailuun tulee harrasteltua satunnaisesti.

Kuhlman Sanna 74

Työsuojeluvaltuutettu, Sairaanhoitaja (AMK)
Syntyjään kokemäkeläinen (os. Ruohonen) Tuomaalan hiekkatien varresta, kahden duunarin tytär. 48-vuotias, äiti kahdelle teini-ikäiselle pojalle. Harrastuksina ulkoilu ja monimuotoinen kulttuuri. Olen mukana kunta- ja aluepolitiikassa.

Tällä hetkellä työskentelen Satakunnan hyvinvointialueella päätoimisena työsuojeluvaltuutettuna. Edustettavina on noin 1 200 työntekijää. Olen taustaltani työnohjaaja, työyhteisösovittelija ja sairaanhoitaja (AMK). Olen lukenut myös kriisi- ja traumatyönopintoja. Työtaustaa Satasairaalan päivystyspoliklinikalta ja ensihoidosta.


Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan (8/2021-12/2024) ja nykyisen sivistyslautakunnan puheenjohtajana olen saanut läheltä seurata, miten korkealla ammattitaidolla ja innostuksella Kokemäellä tarjotaan palveluja.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kentällä olemme saaneet aikaan merkittäviä tuloksia. Ymmärrys koko kaupungin organisaatiossa on kasvanut, etteivät HYTE-asiat ole ainoastaan hyvinvointipalveluiden tehtäväkenttää, vaan poikkihallinnollista jatkuvaa kehitystä kuntalaisten parhaaksi. Vaikkakin hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoiminnan järjestämisestä, on Kokemäen kaupungilla edelleen merkittävä rooli terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä omilla toimillaan.
Kokemäkeläisten lasten syntyvyyden lasku tuo meille jatkossa haasteita. Lisäksi kasvavat oppimisen vaikeudet vaikeuttavat oppimista ja ovat haastavia myös opetushenkilöstölle. Tähän Tarvitsemme kodin, varhaiskasvatuksen ja koulun yhteistyötä. On aihetta panostaa varhaiseen puuttumiseen, erityisopetukseen ja oppimisen tuen rakenteisiin. Varhaiskasvatuksen työntekijöiden ja opettajien koulutus sekä resurssien oikea kohdentaminen ovat avainasemassa, jotta oppilaat saavat täyden tarvitsemansa tuen. Täten varmistamme oppijoille ja työntekijöille rauhallisen oppimisympäristön. 
Jatkossa on tärkeää jatkaa tarkkaa talousseurantaa, varmistaa kaupungissa tarjottavien palvelujen toimivuus, tasapuolisuus ja laadukkuus. Toimintoja suunniteltaessa on otettava huomioon eri vaikuttajaryhmien osallisuus ja kuntalaisten ääni kyselyiden avulla, jotta jokainen kokee tulleensa kuulluksi prosessien edetessä. Työntekijöiden työhyvinvointi ja työssä jaksaminen ovat edellytykset toimiville palveluille. Uusille toiminnoille kuten esim. Virtaamolle tulee antaa aikaa kehittyä, jotta asiakkaat saavat tarvitsemansa avun työllistymiseen. 
Luottamustehtävät Kokemäellä 2021–2025:

Seurakunnan luottamushenkilö
Kaupunginvaltuutettu
Kaupunginhallituksen varajäsen
Sivistyslautakunnan puheenjohtaja (1/2025- 5/2025)
Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja (8/2021–12/2024)
Kokemäen sosialidemokraattisen paikallisjärjestön varapuheenjohtaja

Mäkinen Vesa 75

Olen 58-vuotias yksityisyrittäjä, jonka lapset ovat jo lentäneet pesästä ja nyt vietetään aikaa vaimon kanssa kahden. Kunnallispolitiikassa olen ollut mukana jo melkein 40 vuotta, niin kuin erilaisessa yhdistystoiminnassakin. Pisimmin olen ollut Kokemäen Lämpö oy:n hallituksessa, jossa toukokuussa tulee 24 vuotta täyteen. Lämmön hallituspaikan myötä minut valittiin 2019 vuoden alusta valtakunnallisen Palveleva Kaukolämpö FinDHC Ry:n hallitukseen ja 2021 vuoden alusta toimin yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana vuoden 2023 loppuun sekä vuoden 2024 vielä hallituksen varajäsenenä siirtäen tietoa seuraaville.

Yhdistys toimii valtakunnallisena kaukoenergiayhtiöiden yhteistyöelimenä ja samalla koordinoi alan valtakunnallista imagomarkkinointia ja paikallista edunvalvontaa. Näiden vuosien aikana huomasin yrittäjyyden, paikallisen yhdistystoiminnan ja valtakunnallisen yhdistystoiminnan yhteensovittamisen vaikeuttavan liikaa yrittäjyyttä, joten nyt FinDHC Ry:n vetovastuun siirryttyä muille, pystyy taas paremmin keskittymään paikalliseen toimintaan. Kunnallisella puolella näen tärkeäksi kaupungin elinvoimaisuuden edistämisen, eli yrittäjä-/yritysmyönteisyyden, tarpeellisten palvelujen nykyaikaisuuden ja riittävyyden vauvasta vaariin, sekä kunnan aktiivisen yhteistyön kolmannen sektorin kanssa.

Nevala Hannu 76

Olen 69v. eläkeläinen. Avioliitossa, juuri vietimme 50v. kultahääpäivää. 2 lasta ja 4 lastenlasta. Olen 4. kautta valtuustossa, joista 3 olin tarkastuslautakunnan pj, ja nyt Kaupunginhallituksen jäsen. Olen toiminut myöskin Satasairaalan valtuutettuna, sekä sen Hallituksen varajäsenenä. Keskisatakunnan terveydenhoitokuntayhtymässä olin valtuutettuna, sekä tarkastuslautakunnan pj:nä. Kaupungin asioista olen pitänyt tärkeänä, kaikkien kaupunkilaisten tasapuolista kohtelua.

Erittäin tärkeänä pidän nyt, kuten ennenkin vanhustenhoidon saatavuutta ja hoitoa mahdollisimman hyvällä tasolla. Siksi Henrikinhoviin panostus on tullut entistä tärkeämmäksi, hyvinvointialueen käsittämättömien leikkausten vuoksi. Koululaitoksemme ovat suht.hyvässä mallissa sijainniltaan ja peruskorjausten, tehtyjen ja tulevien vuoksi myöskin hyväkuntoisia. Päiväkotimme on varsin uusi, ja parin vuoden kuluttua varsin sopivan kokoinen. Olen jo monen valtuustokauden aikana ajanut/pitänyt agendalla mahdollista vedenpullotus/myynti laitosta Kokemäelle, ja aion jatkaa samalla linjalla. Maailmalla on hirveä pula puhtaasta vedestä, ja näin myöskin koko Suomea ajatellen, ihmettelen suuresti, miksi tätä puhtaan ja kirkkaan kullan mahdollisuutta, ei koko Suomessa hyödynnetä.

Perttula Pauli 77

Terve!
Olen Perttulan Pauli Peipohjasta.
Ikää on kertynyt 64 vuotta ja ammatiltani olen matemaattisten aineiden opettaja. Olen toiminut opettajana yli 35 vuotta ensin Vammalan ja sittemmin kuntaliitoksen jälkeen Sastamalan kaupungin palveluksessa. Eläkkeelle olen siirtymässä tämän lukuvuoden jälkeen. Perheeseeni kuuluvat vaimoni Anja sekä jo aikuiset lapset Markus ja Laura.

Syntyperäisenä kokemäkeläisenä koen Kokemäen asiat tärkeiksi. Peipohjan kyläyhdistyksen kautta niihin on pystynyt vaikuttamaan paremmin kuin yksittäisenä kuntalaisena. Olen nähnyt vilkkaan Peipohjan, jossa oli monia liikeyrityksiä ja hyvät liikenneyhteydet. Maailma on kuitenkin muuttunut niistä ajoista, mutta edelleen mielestäni tarvitaan sitä inhimillistä yhteisöllisyyttä, joka kiteytyy vanhassa sanonnassa: Koko kylä kasvattaa.

Yhteisistä asioista välittäminen sai minut lähtemään myös mukaan kunnallispolitiikkaan neljä vuotta sitten. Tällä hetkellä olen sivistyslautakunnan jäsen. Kokemäen seurakunnassa olen kirkkovaltuuston varapuheenjohtajana. Kotiseuturakkauteen ja vanhan perinteen vaalimiseen kuuluu, että viitisen vuotta sitten perustin Wanhaa Peipohjaa-ryhmän Facebook-ympäristöön. Muita kotiseutuun liittyviä toimia ovat Kokemäki-seuran ja Kokemäen Tyttöjen ja Poikien hallituksiin kuuluminen. Samoin olen mukana Kokemäki-päivän järjestelyissä Kumossa Oy:n hallituksessa yhdistysten edustajana. Huolehdin myös Teljän Ladussa Palojärven laavun ja Pikkulaavun klapikuljetuksista.

Olen käyttänyt sanontaa ”Sovulla ja sydämellä” jo aiemmin niissä vaaleissa, joissa olen ollut mukana ja niin teen nytkin. Mutta tehdään siihen tällä kertaa pieni lisäys.

Sovulla ja sydämellä yhdessä!

Ollaan yhteydessä.

Silvennoinen Minna 78

Olen Minna Silvennoinen, pian 56- vuotias Geronomi YAMK.

Työurani olen tehnyt yrittäjänä ja myöhemmin vanhus- ja vammaistyössä. 

Olen ehdolla kuntavaaleissa, koska haluan olla mukana rakentamassa kuntaa, jossa päätöksiä tehdään kestävien arvojen pohjalta; oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuus ja elinvoimaisuus.

Minulle tärkeitä asioita ovat saavutettavat palvelut, esteetön ympäristö, paikallisen yrittäjyyden tukeminen ja yhteisöllisyys.

Kunnan tulee olla paikka, jossa jokainen voi elää arvojensa mukaista elämää.

Haluan päätöksentekoa, jossa kuunnellaan kuntalaisia, tehdään kestäviä ratkaisuja ja edistetään yrittäjyyttä sekä palveluita jotka vahvistavat kunnan vetovoimaa.

Haluan tuoda päätöksentekoon suoraa puhetta, tekoja ja todellista kuuntelua.

Aidosti erilainen – rohkeasti sinun puolellasi.

Syrjänen Tapani 79

Olen 64-vuotias eläkeläinen Kokemäeltä, Kallena tunnettu.

VPK – toiminnassa olen ollut mukana 57 vuotta.

Olen Kaakkois-Satakunta ja Sastamala toiminta-alueen palokuntaveteraanien puheenjohtaja sekä Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton veteraanivaliokunnan jäsen. Turvallisuus edellä, ketään unohtamatta. Olen Kokemäen Sydänyhdistyksen hallituksen ja Sydänpiirin hallituksen jäsen. Kyläyhdistyksessä toimiminen kuuluu myös harrastuksiini. Me kaikki tarvitsemme puuhaa ja askareita, jotka auttavat jokapäiväisessä elämässä. Minulle on tärkeää, että emme unohda vanhuksiamme.

Ikä – ihmiset on myös osa yhteiskuntaa!

Toivio Katja 80

Olen Katja Toivio (os. Raitoharju) 52-vuotias nainen. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja-diakonissa, toimin myös perhehoitajana. Perheeseeni kuuluu aviomieheni, kaksi täysi-ikäistä lasta sekä alaikäinen lapsenlapseni. Työskentelen Satakunnan hyvinvointialueella sairaanhoitajan tehtävissä. Harrastuksiini kuuluu vahvasti pesäpallo-toiminta sen eri muodoissa sekä VPK:n naisosasto-toiminta. Luonteeltani olen sosiaalinen, auttavainen, ahkera ja oikeudenmukainen. Uskon lujasti yhdenvertaisuuteen, yhteisöllisyyteen sekä ihmisten hyvyyteen. Minulle tärkeitä elämän peruspilareita on perhe, ystävät ja yhteisöllisyys.

Sydämeni asiana koen lasten ja nuorten hyvinvoinnin sekä kiusaamisen ennaltaehkäisyn. Ikääntyvien ja erityisasemassa olevien auttaminen, kohtaaminen sekä heidän hätänsä kuuleminen on minulle tärkeää. Yhdessä tekeminen on parasta yksinäisyyden torjumista ja osallisuuden luomista, näin saamme kaikille paremman kunnan kasvaa, elää ja vanheta.

Kuntavaaleihin lähden ehdolle, koska haluan osaltani rakentaa kaikille turvallisen, oikeudenmukaisen kunnan sekä edistää yhteisöllisyyttä.

-Yhdessä eteenpäin-

Tuulinen Marianne 81

Olen Marianne Irina Tuulinen. 

Iältäni 55 vuotias. Olen asunut Kokemäellä noin 10 vuotta. Olen avoliitossa ja perheeseeni kuuluu lisäksi 5 vuotias Pyreneittenmastiffi koira.

Olen luonteeltani ulospäin suuntautunut, elämäniloinen.

Pidän aktiiviteeteistä, tarkennan. Minulla pitää olla harrastuksia ja toimintaa elämässä.

Minua on aina kiinnostanut eläimet (koirat ja hevoset), eritoten vuorovaikutus niiden kanssa. Lisäksi pidän taiteesta ja mielelläni opettelen itselleni helppoja taiteen lajeja.

Olen myös aina tuntenut kiinnostusta ympärillä olevaa maailmaa kohtaan, esimerkiksi seuraamalla politiikkaa. Ja yksi minulle , lähellä sydäntä oleva asia on ihmisten henkinen hyvinvointi.

Maailmassa on paljon yksinäisyyttä. Toimin vertaisohjaajana MieliMaasta ry:llä.

Se perustuu vapaaehtoistyöhön. Haluan omalta osaltani yrittää auttaa yksinäisyyden lievittämisessä.

Olen myös aktiivinen ammattiyhdistyksen jäsen. Olen  PAM Porin hotelli- ja ravintola-alan osaston johtokunnassa. Toimin osastoni solidaarisuus vastaavana.

Olen tällä hetkellä aikuisopiskelijana Kokemäen Sataedulla (ravintolakokin ammattitutkinto). Olen aiemmin kouluttautunut samalla alalla. Tehnyt vuosia alan töitä. Olen myös toiminut siistijänä sekä  sitomotyöntekijänä aikakausilehtipainossa.

Mutta iän myötä tulleet terveydelliset, fyysiset rajoitteet ovat vaikuttaneet siihen, etten pysty enää tekemään kokopäiväisesti fyysisesti kuormittavaa työtä. Joten työskentelen opiskelun ohella Satakunnan Hyvis ry:llä ryhmänohjaajana ja välillä keittiötyönohjaajana tarpeen mukaan. Työni on kausiluontoista.

Kokemäki on minulle rakas kaupunki. Vaikka olen syntyjään Porista. Olen kuitenkin viettänyt melkein kaikki lapsuuteni kesälomat täällä, koska isovanhempani asuivat aina osan vuodesta Kokemäellä.  

Minua huolettaa aidosti sote asioiden tila, ja varsinkin Kokemäellä. Kyllä siihen pitää pyrkiä, että terveyskeskus palvelut säilyvät kaupungissa. On hyvin kohtuutonta olettaa, että kaikilla olisi mahdollisuus päästä kulkemaan kaupungin ulkopuolisiin, oletettuihin palveluihin.Kun ei niidenkään jatkumisesta ole mitään varmaa tietoa.

Kokemäellä on tehty suuria investointeja. Toivon, että kaikki etenee hyvin, ympäristöä, lähiluontoa,asukkaita ja kestävää kehitystä kunnioittaen. Ja asiaan liittyen, toivon paljon työllistymistä.

Kokemäellä  on paljon hienoja kiinteistöjä, joiden toimintaa voisi kehittää yhdessä Sataedun kanssa. Kulttuuritalo, jossa voisi olla toimintaa, mikä toisi ihmisiä enemmän yhteen.”KAUPUNKIOLOHUONE”.

KAIKEN VOI TEHDÄ REILUMMIN JA KOKEMÄKI VOISI OLLA EDELLÄKÄVIJÄ.

Valkonen Tero 82

Olen Tero Valkonen, vaalipäivänä jo 45- vuotias paljasjalkainen peipohjalaismies. Perheeseeni kuuluu vaimo Heidi, aikuinen poika ja teinikäinen tytär. Olen koko aikuisikäni hakenut leipäni metalliteollisuudesta. Tällä hetkellä työskentelen hitsaajana yrityksessä Nakkila Works. Harrastuksiini on kuulunut rumpujen soitto 13 vuotiaasta lähtien. Olen soittanut monissa kokemäkiläiskokoonpanoissa, mm. Hat trickissä ja Talvivaaran Linnuissa. Aiemmista luottamustoimista voin mainita toimimisen Peironin valimon varapääluottamusmiehenä ja toimimisen Kokemäen Teollisuustyöväen Ammattiosasto 312:n hallituksessa monissa tehtävissä, muun muassa 2 vuotta PJ:na.

Lähden nyt ensi kertaa kuntavaaleihin ehdokkaaksi. Tärkeimmäksi teemaksi nostaisin elinvoiman. Turvataan palvelut Kokemäelle. Lääkäriin on päästävä omassa asuinkunnassa. Kokemäen on kiinnostettava lapsiperheitä myös tulevaisuudessa, jotta lukuisiin oppilaitoksiimme riittää tulijoita ja kaupungin huoltosuhde toimii. Yritetään saada kuntaamme uutta teollisuutta joka luo uusia työpaikkoja. Pidetään yllä monipuolisia harrastusmahdollisuuksia kaikenikäisille. Henkilökohtaisesti toivoisin myös että joku Vastavirtarockin perintöä jatkava musiikkipainotteinen kesätapahtuma alkaisi Kokemäen kesässä.

Elinvoimaa yhteistyöstä.

Wallin Sanni 83

Kokemäen tulevaisuus yhdessä rakentaen  

Olen Sanni, 30-vuotias kolmen lapsen äiti, yrittäjä ja omaishoitaja. Olen nähnyt arjen haasteet niin lapsiperheissä, kuin erityislasten kanssa, ja tiedän, kuinka tärkeää on saada tukea ajoissa – ennaltaehkäisevästi ja arjen tasolla. Meidän ei pidä joutua taistelemaan perustarpeista, vaan meidän tulee rakentaa kunta, jossa jokainen perhe saa tarvitsemansa avun silloin, kun sitä tarvitaan.  

Haluan tuoda myös yhteen kaupungin ja paikalliset yritykset. Kun yritykset menestyvät, Kokemäki kasvaa. Uudet palvelut, työpaikat ja mahdollisuudet tekevät kunnasta houkuttelevan niin nykyisille kuin uusille asukkaille. Tämä on elinvoimaisen kaupungin perusta, meidän yhteinen tulevaisuutemme.  

Haluan olla ääni lapsiperheille, erityislasten perheille ja paikallisille yrittäjille. Haluan varmistaa, että meillä on toimiva varhaiskasvatus, peruskoulu, perhepalvelut ja yrittäjäystävällinen ilmapiiri, joka tukee kaikkia kuntalaisia.  

Kokemäki on meidän koti. Rakennetaan siitä yhdessä haluttu paikka elää ja kasvattaa perhettä sekä vanheta. 

Kiitos, että tutustuit ehdokkaisiimme! Tule moikkaamaan meitä paikan päälle ja seuraa kuulumisia somessa – pysy ajan tasalla kampanjamme ja tapahtumien suhteen.

Kuvat: Seija Laine