Eduskuntavaaleissa 2023 Satakunnasta valitut
Krista Kiuru Kansanedustaja, perhe- ja peruspalveluministeri, VTM, Pori

Yhteisten asioiden hoidossa mikään ei tapahdu sattumalta. Tarvitaan tahtoa, perehtymistä, kokemusta ja määrätietoisuutta, jotta asioita saadaan aikaan. On oltava sekä lyhyen että pitkän aikavälin päämääriä.
Olen saanut toimia satakuntalaisten kansanedustajana nyt neljä vaalikautta, ja tällä hallituskaudella olen ollut perhe- ja peruspalveluministerinä. Eletyt kriisit ja samalla sote-palveluiden uudistaminen ovat opettaneet, että vaikeina aikoina kokemus kantaa. Kun on aloitteellinen ja jämäkkä, ja tekee työnsä mahdollisimman hyvin, tulosta saa aikaan. Kyllä sillä on merkitystä, kenelle kotimaan asiat annettaan hoidettavaksi.
Sivistys mitataan erityisesti siinä, onko rohkeutta huolehtia heikoimmista myös silloin, kun eletään vaikeita aikoja. Minulle on erityisen tärkeää eriarvoisuuden vähentäminen, hyvinvoinnin lisääminen, koulutuksen ja osaamisen arvostaminen sekä kaikkien pitäminen mukana
Juha Viitala Työsuojeluvaltuutettu, Rauma

Olen 46 v. työsuojeluvaltuutettu Raumalta. Minulla on laaja kokemus yhteisten asioiden hoitamisesta sekä vahva tuntemus teollisuudesta ja edunvalvonnasta. Sosiaali- ja terveyspalveluihin olen perehtynyt useiden luottamustoimieni myötä niin Satakunnassa kuin valtakunnallisestikin.
Turvataan kaikille lapsille tasapainoinen tulevaisuus varmistamalla laadukas oppimisympäristö opiskelijoille sekä reilut pelisäännöt työelämään. Näin voimme huolehtia ikääntyvän väestön tarpeista myös tulevaisuudessa.
Meidän tulee edistää Satakunnan ja Suomen tulevaisuutta kestävällä tavalla. Tarvitsemme pitkäjänteistä elinvoima- ja työmarkkinapolitiikkaa paremman huomisen turvaamiseksi. Hyvän työelämän perusta on turvallinen työympäristö sekä reilut yleissitovat työehtosopimukset palkansaajille.